Sunday, October 7, 2018

Ehdokasesittely Antto Hautamäki


Olen Antto Hautamäki ja pyrin sekä seurakuntaneuvostoon että 
kirkkovaltuustoon- Kotiseurakuntani on Tampereen Tuomiokirkkoseurakunta. Seurakunnan toiminnassa olen aktiivisesti mukana esimerkiksi 
Tuomasyhteisössä, Kalevan lähikirkon toiminnassa, partiossa ja  M/s 
Isosaaren toiminnassa.  Koutukseltani olen ohjelmistoalan 
Diplomi-insinööri.

Vaaliteemoiksi olen valinnut yleisellä tasolla esimerkiksi 
nuorten/työikäisten aikuisten toiminnan kehittämisen, seurakunnan 
talouden ylläpitämisen, esteettömyysasiat ja tietysti seurakuntien ja 
partion välisen yhteistyön.

Aloitetaan ensin esteettömyysasioista.  Minun mielestäni vasta keinot 
ratkaisee, toteutuuko tasa-arvo.  Tasa-arvo voidaan nähdä siten, että 
tasapäinen kohtelu tuo tasa-arvon, mutta minä näen asiat toisella tapaa. 
  Jos jokaista kohdellaan yksilöllisesti, niin tasa-arvo toteutuuko 
parhaiten. Otan esimerkiksi Iltarastit. Siellä on monta rataa 
valittavana 2-7 km ihan päivän kunnon mukaan. Esimerkiksi tällainen 
ajattelu on reilua.

Paikallisseurakunnasta tutuimpia kirkkoja ovat minulle Kalevan ja 
Aleksanterin kirkko, joista esteellishavaintoja olen tehnyt esimerkiksi 
seuraavia: Kalevan kuuluvustilannetta pitäisi parantaa, Aleksanterissa 
olisi mahdollista rakentaa ramppi alttarille. Yleisellä tasolla pitäisi 
kirkoissa huolehtia sisäänmenoteiden kunnossapidosta talvisin ja 
tarjontaa lisätä pienryhnärippikouluilla.

Seurakunnan taloustilanteen näen niin, että jos tarvitaan kulukuuria, 
niin veronkorotus on vasta viimeinen vaihtoehto. Säästöjä tehdessä on 
ajateltava kokonaisratkaisua. Joskus juustohöylätyyli voi aiheuttaa 
lisäkuluja, vaikka tarkoitus olisi säästää ja ja joskus yhteen paikkaan 
menojen lisäys voi aiheuttaa menojen vähentymistä toisaalla.

Nuoret/työikäiset aikuiset Tuomiokirkkoseurakunnassa olisi tästä 
ryhmästä iso potentiaali, mutta heille suunnattua toimintaa kehitettävä 
lisää. Esimerkiksi nyt on ollut erillaisia kehitelmiä Aleksanterin 
kirkolla ja Kalevassa, mutta lisää kaivattaisiin. Messutarjontaa 
lisäisin myös tarjoamalla erilaisia messuja. Messukaava mahdollistaa 
tämän.  Vleisiä tapahtumista kehittäisin esim. itsenäisyydenpäivän 
kunniakäyntejä. Viime vuonna nähtiin, että tapahtumalle on tilausta 
yllättävän paljon.

Kirkollinen toiminta on antanut paljon tässä vuosien varrella ja näinä 4 
vuotena olen lähikirkkoneuvostossa toimiessani oppinut 
päätöksenteostakin. Ja vaikka joskus olisi vaikeampiakin aikoja, niin 
kannattaa muistaa Heikkilän "Laulu Suomelle" kappaleesta sanat, että 
"vesi virtaa alla routamaan".